top of page
Omakotitalon olohuone ja kirjasto

Upea arkkitehdin suunnittelema talo, jonka tilat jakautuivat moneen eri tasoon. Pääsin ratkomaan ylimmän kerroksen haastavaa tilaa, johon sijoittuivat olohuone ja kirjasto. Tilan teki haastavaksi sen korkeus ja katon kaareva muoto sekä kapeus - korkeutta oli lähes 6 metriä ja leveyttä tilalla oli noin 4 metriä. Toisella pitkällä sivulla oli isot lattiatasosta alkavat ikkunat. Koko kerros oli yhtenäistä tilaa, joten ei voinut välttyä siltä, että tila oli erittäin kaikuisa. Asiakkaat kaipasivat tilaan sopivaa akustiikkaratkaisua. Akustiikkaratkaisu oli mahdollista toteuttaa vain seinäpinnoille, koska katto oli juuri ehditty tasoittaa ja maalata, joten siihen ei haluttu enää 'koskea'.

Seinäpinnat haluttiin myös jättää valkoisiksi.

Alla kuvia akustiikkavaihtoehdoista sekä tilan muista sisustusratkaisuista.

Sisustuksen suunnittelun keskiössä olivat asiakkaan jo hankkimat upeat Katariina Sourin maalaukset.

bottom of page