top of page
Kaiku Interior Kirsi Hirvonen

Hei!

Olen tehnyt pitkään töitä markkinoinnin parissa rakennusalan konsernissa, ja siitä suuren osan akustiikan parissa. Akustiikan parissa työskennellessäni sain valtavasti tietoa ja konkreettisia kokemuksia siitä mikä merkitys tilan äänimaailmalla on meidän kaikkien hyvinvointiin, oppimiseen ja työssä jaksamiseen. 

 

Siksi koen omassa suunnittelussani tärkeänä sen, että tilan tulee olla paitsi visuaalisesti kaunis, näyttävä, harmoninen – mikä ikinä onkaan toive ja tavoite - mutta sen pitää myös ’tuntua’ hyvältä.  Me vietämme 90 % ajastamme tänä päivänä sisätiloissa, joten ei ole yhdentekevää millaisessa ympäristössä sen vietämme.

 

Onpa kyseessä koti, mökki, toimisto, ravintola tai muu julkinen tila, haluan luoda tilan, jossa on hyvä olla. 

 

|  Koska me koemme tilan kaikilla aisteillamme.

 

Koen tärkeäksi myös ympäristön kannalta kestävät arvot. Suunnittelussa haluan hyödyntää mahdollisimman paljon vanhoja kalusteita – uutta kannattaa hankkia vain kun ei muuten löydetä toimivaa ja hyvää lopputulosta. 

 

|  Kaikki suunnitteluprojektit lähtevät kuitenkin aina asiakkaan toiveista ja tarpeista. 

 

Kokemuksestani toimimisesta erilaisissa tiimeissä ja organisaatioissa, on minulle paljon hyötyä. Tulen hyvin toimeen erilaisten ihmisten kanssa ja olen mielestäni hyvä kuuntelija. Ja näin yksinyrittäjänä toimintani on ketterää ja joustavaa. 

|  Minä vapaalla

 

Vapaa-aikana vietän paljon aikaa lenkkeillen luonnossa ja liikunnan parissa - kesällä jalat vievät golfviheriöille ja talvella hiihtoladulle. Lenkeillä kaverina on nelijalkainen perheenjäsen. Luonto ja raitis ilma ovat itselleni tärkeitä jaksamisen ja hyvinvoinnin perusteita. Ja onhan se tutkimuksinkin todettu, että luonnossa liikkuminen alentaa verenpainetta ja näin ollen edistää terveyttä.

 

Luonto on myös ehtymätön inspiraation lähde, jonka värejä ja yksityiskohtia saa aina ihmetellä. 

 

|  Suunnitellaanko sinullekin tila, jossa

kaikki aistit voivat hyvin?

Voit lähettää minulle viestiä alla olevan yhteydenotto-pyynnön kautta. Palaan asiaan viimeistään seuraavana arkipäivänä.

 

Yhdessä keskustelemalla selviää miten minä voisin olla avuksi juuri sinun projektissasi.

 

bottom of page